Pilotin tuloksena oli, että syksyn 2017 aikana kokeiluun osallistuneet opiskelijat vierailivat yhteensä yli 30 yrityksessä. Tämä oli hieno tulos, sillä yhteistyötahoja oli ”virallisesti” vain 11. Reippaat opiskelijat olivat siis itse selittäneet passi-idean muissakin yrityksissä ja saaneet niistäkin merkintöjä. Loistavaa oma-aloitteisuutta! Palautteissa mainittiinkin, että passipaikkoja ei ollut tarpeeksi ja että kaikki paikat eivät sopineet opiskelijoiden tarpeisiin. Mobiilisovelluksen myötä tämä ongelma poistuu, sillä kaupungin kaikki yritykset ovat periaatteessa mukana.

Eniten opiskelijat vierailivat kirjastoissa ja Unican toimipisteissä, toiseksi eniten Kansallisessa kirjakaupassa ja K-Market Puhakassa. Myös Three Beerissä ja Portissa vierailtiin useasti. Yhteensä käyntejä eli suomen puhumista tapahtui yli 200 kertaa. Monien mielestä suomen puhuminen oli aluksi todella haastavaa ja jännittävää, mutta vähitellen siitä tuli helpompaa. Tärkein tulos oli se, että Suomipassi kannusti, motivoi ja rohkaisi opiskelijoita käyttämään suomea enemmän.

Tässä opiskelijoiden palautteita Suomipassin käytöstä:

Yhteiskuva munkin syöjistä

It’s nice to get real world experience in Finnish.

Fun idea! It was a good way to start an interaction with a Finn.

It took away the fear to say things wrong. Passport works like a ”shield”.

 

Great for people who are shy.Passin käyttäjät yhteiskuvassa

I started to feel more comfortable speaking Finnish.

It was helpful for me because I knew people would not reply in English.

People praised me whenever I tried to speak in Finnish and it motivated me more to learn.

At first I felt so shy to talk with Finnish people but it became more relaxed gradually I can use Finnish more now and not to be afraid to make mistakes.

 

Asioimassa kirjastossa

Also I learned that Finns are always happy to help and appreciate students efforts to learn Finnish.

Minä yritin puhua suomea ja sain paljon luottamusta.